Lapsiperheen rahat, missä?

Lapsiperheen rahat, missä?
Lapsiperheen rahat, missä?

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Ensimmäiset Fitline kutsut

Hei! Anteeksi hiljaiseloni olen touhottanut töitä ja joulua ja joulun jälkeen kutsujani.

Olen nyt miettinyt mistä moinen kiireeni on edes tullut koska en ole saanut mitään edes aikaiseksi...



Kutsut


Ihmiset olivat tosi iloisia siitä että järjestin nämä kauneudenhoito tilaisuudet tyyliin "kerrankin joku järjestää jotain". En ole aikaisemmin itse järjestänyt mitään joten oli aika kala kuivalla maalla =D 

Mutta toisaalta kun hyppäsin reippaasti tuntemattomaan ja moni asia meni pieleenkin niin opin valtavasti ja osaan petrata ensikertaa varten!

Opittua:

-Jos haluat tilaisuuteesi on se mikä tahansa 10henkilöä kutsu vähintään 30-40hlöä! Olen kuullut ohjeen ennenkin mutta tavanomaiseen tapaani piti itse kokeilla onko asia näin ja kyllähän se on! 

-Kuuntele! Kiusallisilta tilanteilta välttyy kun kuuntelee 80% ja puhuu sen pohjalta mitä on kuullut 20%. 

- Tarkista vielä tarkistuksen jälkeenkin! Pakkaa tavarat huolella ja tee ajoissa lista mitä tarvitset ja ekalla kerralla harjoittele perheen edessä tai puhu vaikka seinille että saat kerran kunnolla visioitua tilaisuuden mielessäsi. Unohdin pakata valmistamani jugurtin josta piti valmistaa hoitava kasvonaamio Beautyline jugurttinaamioilla. No paikkasin tilannetta sitten muuten mutta kyllä harmitti!



Toisaalta huomasin myös miten kivaa oli esitellä tuotteita ihmisille ja se kun ihmiset kongreettisesti tuntevat ja näkevät eron! Ihmetellään keneltä hävisi eniten ryppyjä tai miten pehmeältä iho tuntuu ja miten energiseltä olo tuntuu activice drinkin jälkeen. Ei tarvi itsekseen paasata vaan syntyy mukavaa jutustelua.


Nordnet

Olen sijoittanut Nordnetin matalakuluisiin ETF rahastoihin nyt puolisenvuotta koska se on kulutonta.
Nyt Trumpin valinnan jälkeen valitsemani venäjälle sijoittava rahasto on noussut varsin mukavasti (n24 %) ja yritin ostaa sitä lisää mutta enpäs onnistunut! Toisaalta ottaahan kuukausi säästösopimus sitten tilit ensikuun alussa taas mutta pitäisi opiskella tuo rahastojen osto.

Sharevillen kuva salkustani.

Hyviä viimeisiä tämän vuoden päiviä teille <3




lauantai 17. joulukuuta 2016

Suunnitelmat uusiksi

Viikko hiljaiseloa ja olen koheltanut vaikka mitä...

Päätin pistää hieman vipinää tähän Fitline työhöni ja investoinkin rahoja sinne. Varasin paikallisesta kahvilasta joen rannalta saunatilat ja meinasin pitää ensimmäisen asiakasillan. Kohderyhmäksi valitsin tuntemattomia joille kerroin illan olevan pilotti eli toivon tapahtumalta palautetta, ihmiset etsin facebook ryhmistä joissa olen mukana.



Vaikka työskentelen kauneuden ja asiakaspalvelun piirissä olen aikalailla kauhuissani mitä tuli tehtyä. Toisaalta olen tiedostanut että olen hieman alkanut vetäytyä kuoreeni ja tarvitsen hieman mukavuusalueelta ja tutuista asioista ja rutiineista ulos hyppäämistä. 
Mutta tiedän että vaikka nyt minua pelottaa olen tyytyväinen kun olen uskaltanut tehdä tämän! Tavoitteenion kehittää iltaa palautteen pohjalta ja muunnella aina sesonkien ja tilanteiden mukaan. Jos voisin pitää iltaman 1-2krt kuukaudessa näin alkuun olisin tyytyväinen! 

Pieni kannustus tuli PM:n puolelta kun esitetiin uusi palkintomatka kohde...Vuosi olisi aikaa hoitaa itselleen matkaliput TÄNNE!!!

Kävin torstaina kun minulla oli vapaapäivä Vantaalla kosmetiikka-koulutuksessa
Beauty Linen puolelta ja olen innoissani että pääsen esittelemään ja antamaan ihmisten testata niitä! Eniten jännittää että maltan pysyä riittävän yksinkertaisella linjalla, enkä ala höpöttämään "miten hyalyronihappo on saatu isomolekyylisestä pienemmänksi jonka takia se imeytyminen on huippua ja se turpoaa 1000 kertaisesti ihon alla mikä kosteuttaa ja silottaa juonteet hyvin".....jolloin asiakas katsoo et jaa hienoa mutta ei osaa innostua asiasta koska ei oikein ymmärrä miten hienoa se on tai se voi tuntua jopa peloittavalta ajatukselta.


Huomaan että minulla on kova tarve saada itseni pomostani riippumattomaksi, siis pidän leipätyöstäni enkä vaihtaisi asiakkaitani mihinkään<3. viimeksi tänään nauroin vedet silmissä vanhan asiakkaani kanssa hyvä etten pissannut housuunkin ja mietin et mun duuni on niin parasta<3. Toisaalta kuten Terhi Majasalmi ja muut neuvovat pitää olla vähintään 2 tulonlähdettä... nyt on Palkkatyö ja Kela josta haluan irti! 

Mutta summa summaarum eli hyvin fitsku painotteinen piikko takana ja joulukin on unohtunut täysin tässä tohinassa =D

Ps:, 2vko sitten loppui Fitlinen aamujuoma basic jota on otettu eka erityisen kanssa joka aamu koska se on tutkitusti hyvä vastustuskyvylle.ei mennyt kauaakaan kun eka erityinen sai kunnon räkätaudin ja koska ei osaa niistää niin tämä toimii niin että kun limaa on riittävästi vatsassa se oksennetaan ulos! =O
Tuotekoulutus webinaarissa keskiviikkona kouluttaja kertoi miten Basiciin lisättiin jotain hienoa maitohappobacteeria koska ruotsalaisessa tutkimuksessa todettiin että se pienentää huomattavasti lapsen sairastumisriskiä päiväkotiympäristössä ja vaikka sairastuisi niin tauti on huomattavan paljon lievempi... UPS...mutta suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja miten se menikään...



Hyvää viikonloppua!

T:Mampsu




keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Tiedätkö mitä lasten kanssa kotona vietetyt vuodet sinulle maksavat?

Silmiini osui ylen artikkeli missä oli selvitetty paljonko äiti menettää tuloja jäädessään 3 vuodeksi hoitamaan lasta kotiin. Summa oli mielestäni aika iso 56 479e! 



Rupesin ihan miettimään että minähän en esimerkiksi suunnitellut perheen perustamista sen kummemmin, tuumattiin vaan että ei tämä talous tästä nyt kohenekaan ja ollaan viel nuoria (25v) niin tehdään tämä nyt. 

Ajattelin että siinä 38 neliön kaksiossa on niin halpa vuokra etenkin keskellä julkisivuremonttia mikä tuo vuokranalennuksia että eiköhän sitä pärjätä. 

Väkisinkin mietin että kun kävin esimerkiksi pankissani ollessani 20vuotiaana ja sain säännöllistä palkkaa että olisi ollu aika kivaa toisaalta et joku ois sanonu minulle että voin varautua näihin asioihin ja pitää elämässäni kaikki ovet avoimena kun alan heti säästämään ja hyödyntämään korkoa korolle ilmiötä. 

Jos alottaisin sijoittamisen 20vuotiaana ja laittaisin 30e joka kuukausi 45 seuraavaa vuotta sijoituksiin vaikka matalakuluiselle ETF rahastoon jossa odotettu vuosituotto olisi 8%. Olisi säästössä 65vuotiaana noin 140 000e eli olisin voinut olla 2-3 lapsen kanssa 6- 9v kotona noin keskimäärin. Miettikää! Ok tosta menee tietty verot että ei tule puhtaana käteen.. miten pienillä summilla voi mahdollistaa hienoja asioita kun sen vaan tiedostaa!




Herra Hämäläisen kommentti oli että on ne lapset kasvatettu ennenkin ilman tuollaista, no eihän tämä liity kasvatukseen mitenkään vaan siihen että tulet vanhana toimeen vaikka olet antanut lapsillesi aikaa.

Ja näin erityislapsen vanhempana se että varautuu siihen että jos kaikki ei menekään ihan putkeen, jos joudutkin jäämään lapsesi omaishoitajaksi ja pois työelämästä? silloin aikaisin aloitettu säästäminen on kullanarvoinen juttu!

Pääset lukemaan Ylen artikkelin TÄSTÄ

ja korkoa korolle laskuriin missä itsekin tein laskelmani pääset TÄSTÄ


Varauduitko sinä taloudellisesti perheenlisäykseen?

PS:Kohta on viikonloppu, jaksaa jaksaa! ;)

T:Mampsu



sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Leijonaemon huoli otsikoksi

Iltalehden plus osion otsikko asui eräs aamulla silmiini "Vammaiset pakotetaan elämään köyhyydessä" juuri tuohon kiteytyy koko eka erikoisen tulevaisuuden pelkoni.
En meinannut ensin kirjoittaa asiasta mutta koska tämä on se syy miksi kiinnostuin vaurastumisesta ja haluan vaurastua on se olennainen osa blogiani

Eka erityisen tutkimukset ovat vielä kesken joten ei tiedä mikä on vialla ja kuinka pahasti. Tunteet asiansuhteen liikkuvat "kyllä kaikki järjestyy-tästä ei tule mitään" välillä. Liityin Leijonaemojen facebook ryhmään jossa saa hyvin vertaistukea ja toisaalta ymmärrän olla kiitollinen että meillä on asiat näinkin hyvin. Osa tarinoista on niin sydäntäsärkeviä että omat onelmat tuntuvat varsin pieneltä.



Olen ollut ryhmässä vasta vähän aikaa ja pari päivää sitten silmiini osui miten eräs Leijonaemo kiitti saamastaan tuesta ja kuvassa oli hänen viimeinen hetkensä oman leijonanpentunsa kanssa ennenkun tämä nukkui pois. Vaikka olin äärettömän surullinen perheenpuolesta ymmärsin tunteä valtavaa kiitollisuutta. Vaikka lapseni ei kuntoutuisi täysin ja ehkä pystyisi työllistymään minulla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa hänen elämäänsä! Minä voin säästää, sijoittaa ja painaa niskalimassa duunia noiden asioiden eteen! Voin vaikuttaa moniin asioihin hänen elämässään mutta kaikelle minäkään en mitään voi mutta sellaista estettä en ole vielä joutunut kohtaamaan.

Pitää vaan luottaa että elämä kantaa niinkun se on kantanut tähänkin asti.
Taidan tänä jouluna lahjoittaa leijonaemoille ja jatkaa lahjoittamista ensivuonnakin <3 Voin tukea siten heitä joilla on vaikeampaa ja muistan tuntea itse kiitollisuutta ja olla vaipumatta synkkyyteen!



Kiitos edellisen kirjoituksen kommenteista  kaikille kirjoittaneille <3

hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille <3

T: Mampsu

torstai 1. joulukuuta 2016

Vieraan ihmisen tuki

Pikkukakkonen on nyt 9kk vanha ja neuvolassa huolestuttiin kun istuminen ei suju ja kropan hallinta on muutenkin puutteellista. No saimme lähetteen lasten fysioterapeutille ja vielä samalle jolla kävin ekaerityisenkin kanssa kun hänen ollessa 4kk huomattiin että liikkuminen ei oikein suju ja hän on kovin varautunut ja levoton..

Kävimme fysioterapeutilla ja hän sanoi että pikkukakkosen kropanhallinta on selvästi puutteellista ikäisekseen ja treenata pitää alkaa mutta istuminen ei ole niinkään oleellista vaan pyritään ennemmin kohti konttaamista. Hän myös sanoi että pikkukakkosen kuntoutus kotona tulee olemaan erittäin haastavaa ja vaikeaa. Fysioterapeutti oli hyvin selkeä ohjeissaan ja  antoi minulle uusiakin aikoja. Huomasin loppua kohden kokevani lievää ahdistusta ajatuksesta "minulla onkin 2 erityislasta" joka yritti hiipiä mieleeni.

Kokosin kuitenkin itseni ja fysioterapeutin ohjeita kertaillen painuimme terapiahuoneesta käytävälle pukeutumaan.

Käytävän toisessa päässä oli siivooja vaunuineen ja hän lähti kulkemaan käytävällä meitä kohti siivouskärrynsä kanssa. Siivoojan ollessa lähempänä väistin pyysin anteeksi että tukin käytävän ja tein hänelle tilaa mutta hän sanoikin että oli menossa pukuhuonetiloihin jotka olivatkin viereisen oven takana. Hymyilin hänelle ystävällisesti ja hän oli menossa pukuhuonetilaan mutta pysähtyi ja katsoi minuun ja sanoi " Kaikki järjestyy kyllä! Siunattua joulua sinulle!"

En ollut ulospäin mitenkään näyttänyt henkistä hätääni mutta jotenkin siivooja tiesi että muutama rohkaiseva sana olisi nyt tarpeen. Oloni oli hieman hölmistynyt koska siivooja sanoi jotain niin odottamatonta ja kutenkin niin osuvaa. 

Vieraan ihmisen tuki


Mielenikin oli paljon levollisempi tilanteen jälkeen, ahdistus oli poissa ja luotto siihen että asiat oikeasti järjestyisivät oli suurempi.

Tapaus muistutti minua myös siitä miten joku oma pieni teko tai puhuminen voi olla vieraalle ihmiselle valtavan arvokasta! 


Hyvää viikonloppua teille kaikille! <3


maanantai 28. marraskuuta 2016

Veronpalautukset ja niiden kulutusta

Huomenna maksetaan veronpalautukset ja yritin laatia nyt jotain toimintasuunnitelmaa että en hassaisi rahoja mihinkään mutta en kuollaksenikaan muistanut paljonko saan palautusta! Olen aina tiennyt sentilleen paöjon saan palautusta ja milloin maksupäivä on ja nyt oli pakko etsiä kansioista verolappuset ja tarkistaa koska en tiennyt ja arvauskin heitti satasia.


Saan veronpalautusta 509e
kaapissa on käteistä 600e
tilillä 1750e
kultaeevassa 150e
Nordnetissä 310e
s-tilillä n20e
miehen tilillä on 6700e

=10 040e eli rahaa ei ole onnistuttu säästämään vaan sitä on pikemminkin mennyt!

Veronpalautukset


Lisäksi keväällä kuolleen vaarini veronpalautukset ja yllättäviin menoihin varattu perinnönloppu jaetaan mutta en muista sitäkään paljonko sieltä on tuossa. Oma osuuteni on joka tapauksessa 1/9 joten satasista puhutaan.

Suunnitelmani olisi seuraava:

Soitan Kultaeevaan ja irtisanon sopimuksen ja otan takkiin joitain kymmeniä euroja. Yhdistän veronpalautukset 509e + perinnön 500e (arvio)+ kultaeeva 130e = n.1140e

K.A Rasmussen myy 31,1g harkkoa joka on samanhintainen suhteessa kun 50g harkko.
Hinta harkolle tänään olisi 1189e eli jos hieman säästöistäni tähän nipistän saisin tämän asian hoidettua ja raha kerkeisi valua muualle!

Jos joku on ihmetellyt mistä tämä vimma tähän kultaan on tullut niin rahavalmennuksesta =D
Pääset tutustumaan siihen tästä!

Tuhlailua

Ainiin muistateko kun kerroin haaveilevani playstation 4stä ja Unharted 4 pelistä?
Herra Hämäläinen kävi ostamassa koko komeuden Gigantista Black Friday kampanjasta 240e + peli n25e?
Nyt pikkuroua on saanut pelailla iltaisin =D olo on syntinen myönnetään mutta muita lahjoja ei osteta! Meinasin tehdä jotain edullista itse jota voi jakaa joululahjana (suunnitelmissa itsetehty joulumysli kauniissa pussukassa)

Sänkyyn etsin edelleen hyvällä hinta laatusuhteella ratkaisua. En haluaisi ostaa halvinta mahdollista koska uni on tärkeää ja halvemmaksi uskoisin tulevan se että ostan hintahaarukan keskeltä enkä halvimmasta päästä pitkässä juoksussa. Onhan se aika hyvin että on 30v asti selvinnyt että on tarvinut sänkyä ostaa ja tämä on niin ärsyttävää että mielläni ostaisin taas kalliimmalla että saisin olla vähintään vuosikymmenen rauhassa!


Sijoitusmessut

Minulle osuisi 30pvä vapaaksi ja olen varannut lipun Helsingin messukeskuksessa järjestettäviin Sijoitus invest messuille. Ainoa ongelma on nyt että en saa pikkukakkosta minnekään hoitoon! Tietty morkkiskin hieman kun en olisi kotona lasten kanssa mutta messut kiinnostaisivat valtavasti ja jos saisi taas hieman potkua tähän touhuun niin se olisi mahtavaa!

Lisäksi sellainen oma aika olisi ihan tervetullutta!




Miten sinä käytät veronpalautuksesi?

T:Mampsu






keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Joustava hoitoraha paikkaamaan lyhyempää työaikaa

Olen saanut huomata että kun asioi kelan kanssa sielä kannattaa ihan oikeasti käydä välillä näyttäytymässä tai soittaa miten vaan saa jonkin henkilökohtaisen kontaktin ihmisiin sielä.

Kun olin eka erityisen täytettyä 9kk työlämässä tein 30h viikkoa. Kävin muissa asioissa Kelassa silloin ja minua palveli erittäin ihana nuori nainen. Hän kysyi olinko hakenut uutta tukea johon olen oikeutettu tehdessäni vajaata työviikkoa. Sanoin etten ole hakenut mitään enkä edes tiennyt sellaisesta mahdollisuudesta.

Nainen kertoi että oli vuoden alusta aloitettu uusi tuki "joustava hoitoraha" jonka tarkoitus on kannustaa vanhempia aikaisemmin työelämään ja paikata lyhyemmästä työviikosta syntyvää lovea tuloissa.

Sattumoisin oli joku toukokuu ja tyttö kertoi vielä että saan tuen takautuvasti puolelta vuodelta eli kokoajalta kun se on ollut olemassa kun vaan jätän hakemuksen tässä kuussa ja tuki jatkuu muuten kuukausittain kunnes eka erityinen täyttää 3v tai työtilanteeni muuten muuttuu. Olin kun halolla päähän lyöty, Olin meinannut hoitaa asian netissä mutta sain jostain päähänpiston käydä paikanpäällä, ja onneksi menin muuten olisi mennyt koko tuki ohi!



Pikkukakkosen kanssa uusi kierros

No ajattelin että painelen kelaan hakemaan tulotietojani päivähoitomaksujen selvittämiseksi ja samalla kysyn tämän tuen haku kaavakkeen. En muistanut tuen nimeä mutta ajattelin että kyllähän se palveluneuvoja ymmärtää mitä tarkoitan...Not..

Pääsin asiakasneuvojn pakeille ja aloin rennosti ja AJATTELEMATTA selittää asiaani(älä ikinä toimi näin!). Mainitsin että "joku osittainen kotihoidontuki tai en muista nimeä mutta se jota maksetaan kun vanhempi tekee lyhyempää työaikaa lapsen ollessaalle 3v "
No arvaattekin että neuvoja takertui tähän väärään tuen nimeen ja sanoi että ei minulla ole oikeutta tukeen koska lapsi on kunnallisessa päivähoidossa.
No sanoin että ei se tainnut olla se tuen nimi koska idea oli tuessa kannustaa vanhempia työelämään ja tukituli vasta muutama vuosi sitten.
No hän ei edes jäänyt miettimään mitä olisin voinut tarkoittaa vaan sanoi soittavansa ja varmistavansa asian ja sielä sanottiin samaa että en ole oikeutettu.
yritin kolmannen kerran että olikohan joku muu tuki mikä... mutta ei...

Seuraavana päivänä olimme siskojeni ja heidän lastensa kanssa leikkipuistossa ja kerroin hieman ihmetellen että mitä oli käyny ja että pitää selvittää mikä helkutti se tuki oli.
No nuorimmainen siskoni(jota neuvoin itse silloin hakemaan tätä tukea) muisti että hänellä oli esikoinen ollut kyllä kunnalla hoidossa ja siinä mitää ongelmaa ollut jalkoi selvittää kelan sivuilta asiaa ja sieltähän löytyi simppelisti lapsiperheiden tuen alta tämä "joustava hoitoraha".

Tässä sen taas näki miten pitää itse olla selvillä omista oikeuksistaan.

No tänään kävin hakemassa lomakkeen ja oli muuten helpoin kelan lomake ikinä täyttää!


Joustava hoitoraha on
  • 243,28 euroa kuukaudessa, kun työaika on enintään 22,5 tuntia viikossa tai enintään 60 % normaalista kokopäivätyön työajasta.
    (Tämä tarkoittaa esimerkiksi noin 3 päivää viikossa tai noin 4,5 tuntia päivässä.)
     
  • 162,19 euroa kuukaudessa, kun työaika on yli 22,5 mutta enintään 30 tuntia viikossa tai yli 60 %, mutta enintään 80 % normaalista kokopäivätyön työajasta.
    (Tämä tarkoittaa esimerkiksi noin 4 päivää viikossa tai noin 6  tuntia päivässä.)


Eli saisin tuota pienempää koska työskentelen 4pvä viikossa eli noin 28,5h/vko.

Hakemusta ei voinut lähettää Kelan sähköisen palvelun kautta tai sitten en vaan osannut käyttää palvelua.
Huomenna vien hakemuksen pomolleni joka täyttää työnantajan todistusosan työajastani ja sitten kiikutan hakemuksen Kelaan ja jännitän miten kävi. Veroahan tuosta pidätetään kaiketi lisäprosentin verran eli 40%? ellei kelaan toimita sivutuloverokorttia.

Olen aivan tonttu näiden Kela asioiden kanssa kuten näette =D

Huokaisen helpotuksesta kun asiat on hoidettu ja arki alkaa rullata!

Mutta olen kyllä kiitollinen kannustimesta vaikka olisin luikkinut ilman sitäkin töihin Koska ole vara valita.


Kannustaisiko sinua tämä palaamaan töihin?

T: Mampsu


maanantai 21. marraskuuta 2016

Arjen haaveita

Arkisia haaveita jotka parantaisivat arkeni sujuvuutta huomattavasti mutta eivät ole mahdottomia toteuttaakaan, olen vaan ollut liian pihi ja siirtänyt näitä. Myös se ajatus että olisin päässyt muuttamaan isompaan asuntoon ja ostanut sinne kaikki että muutossa ei tarvitsisi tavaraa niin raijailla on ollut yksi syy. Mutta nytkun alkaa hieman pinna täyttyä olen miettinyt jos alkaisin säästää näihinkin hieman rahaa... ja uusimaan niitä kiltisti pikkuhiljaa.

Puskurissahan on rahaa mutta se on tarkoitettu oikeisiin hätätilanteisiin ei mihinkään tälläiseen.


Uusi sänky

Sänkymme on kohta tulossa tiensä päähän ja uusi tarvitsisi ostaa. Ostimme nuo sängyt mieheni kanssa kierrätyskeskuksesta 2008. Paikallinen hotelli remontoitiin täysin ja heidän vanhat sänkynsä lahjoitettiin kierrätyskeskukselle mistä sitten ostimme nuo parin kympin hintaan. Ajatus vanhoista HOTELLIsängyistä puistatti jo hieman silloin mutta ollut rahaa muuhunkaan niin tuumasin että hitot.
No kankaista näkee että ne sängyt on kokeneet jos jonkinlaista mutta niissä oli todella hyvä nukkua ja hinta vienyt yöuniakaan.

No nyt jouset pitävät sellaista meteliä että sieltä tulee kohta joku varmaan läpi, nukkuminenkaan ole enää niin mukavaa vaan herään paikat jumissa.

Inhoan kaikkea tälläisen uusimista koska usein huomaan isoissa hankinnoissa olevani kuitenkin tyytymätön valintaani. Sänky on iso sijoitus ja tärkeää että se on kunnollinen joten koko projeki tuntuu vastenmieliselle.

Jyskissä kävimme jotain sänkyjä katselemassa, vielä pitäisi Ikeaa miettiä ja Askossa on välillä hyviä sänky kampanjoita. toinen on suomen sänkytukku tms jolla on pop up liikkeitä milloin missäkin.


Tiskikone

Tiskikoneemme jonka ostimme käytettynä hajosi varmaan 2v sitten. Ensin koitin etsiä tilalle käytettyä mutta kuljetus ja asennusapua olisi tarvittu niin päätin että uusi se tarvitsisi olla. no en ole raaskinut moiseen rahaa sijoittaa vaan sitkeästi tiskannut tuossa pienessä tiskialtaassa (ympärysmitta sama kun 10l ämpärissä).

omistaappa joskus tiskikone


Playstation 4

Viime jouluna playstation 3 sanoi sopimuksemme irti ja oli hilkulla ettemme ostaneet uutta(järki voitti!). Mutta koska ei ole aikaa pelata, pelit on kalliita, leffat saa elisa viihteestä ja 300-400 e on iso raha on masiina jäänyt suosiolla kauppaan. Haaveilen kyllä aikaajoin että pääsisin pelaamaan ps4.llä Unharted 4 pelin... Kun hinta on tullut romisten alas tai saan käytettynä ostettua niin tämä haave ehkäpä toteutuu =) ok tämä ei ole tarpeellinen =D


Vaatelipasto

Ekaerityisellä ei ole vieläkään kunnon vaatelipastoa koska en raaski sitä ikinä ostaa. Mieheni kerran sai minut ylipuhuttua että ostetaan sellainen halpa lastulevylipasto omaan makuuhuoneeseemme, en ymmärrä miksi suostuin kun lipasto oli 50e eli ei minusta halpakaan. Ja se ei pysy kasassa, nytkin se odottaa että saisin laatikon etukannen liimattua takaisin varmaan 5 kertaa. Laatikosta repsottaa myös pohja...

Haluaisin niin kokopuisen laadukkaan vaatelipaston  x2!


Auton turvavyökotelo

Automme kuskinpuoleisen takapenkin vyökotelo on ollut alusta asti rikki. Tietenkin tämä huomattiin vasta kun pikkukakkoinen syntyi ja vyötä piti alkaa käyttämään. Tilasin romuttamolta vyökotelon ja minulle lähetettiin turvavyö. Kun soitin romuttamolle että tarvitsin sen kotelon mihin vyö kiinnitetään ja missä on se punainen nappi herra kertoi että olen käyttänyt väärää nimeä ja kotelo tarkoitti hänen mielestään sitä koteloa jonka ympärille vyö kiertyy, 50e taivaan tuuliin.
Soitin seuraavaan romuttamoon ja sieltä luvattiin että lähettävät oikean osan (50e), no osa saapui ja totesin kun vyö oli korjaamolla asennettu (30e) että kotelo ei toimi kunnolla ja vyötä on todella haastavaa saada lukkoon (etenkin kun lapsi hermostuu kun olet aikasi äheltänyt vyötä hänen päälleen). 20minuuttia on pisin aika minkä olen käyttänyt vyön kiinni saamiseen.

Nyt lisäriemua on tuonut se että koska kontin lukko on rikki on kaikki kauppakassit, rattaat, pulkka mitä on milloinkin tarvinut sullottu matkustamoon. Vähänkuin  Micraan tunkisi tuon kaiken koska automme on tosi pieni sisätiloiltaan.

Haaveilen niin autosta toimivine turvavöineen ja ovineen =D


Eli ehkä laitan sivuun erillisen rahan tälle ostelullekin... Mihin arkiromppeeseen te säästätte?

T:Mampsu










perjantai 18. marraskuuta 2016

Paluu työelämään

Laskeskelin että bruttopalkkani olisi noin 1340e/kk (netto ehkä 1150e?) nytkun teen 30h viikkoa nettona ehkä. Vanhempainraha ollut nyt ennen netto 930e
Asumistuki pitää tarkistaa kun tuki on nyt 268e/kk, ehkä jonkinmoinen asumistuki jää?
vammaistuki jatkuu kesään 90e/kk
Lapsilisät 200e/kk

Koitan pitää jonkinlaista rotia ettei kulut kasvaisi, mikä helposti käy kun väsyn kun tilataan ruokaa ja osteaan mitä sattuu.

uusi arki hankaloittaa kulujen suitsintaa


Päivät tuntuu tosi pitkille kun on taas töissä. herään viimeistään klo 6.00 ja olen töissä yleensä
klo 9-17.30 ja kotona melkein 18.15 mutta kauppareissun takia on kotiinpaluu jalkapatikassa voinut venyä lähemmäs 19.00.

Pikkukakkonen ei ehdi nähdä minua tuollaisina päivinä kun aamulla koska on jo yöunilla kun palaudun töistä. Kakkonen ei myöskään tykkää päivähoitopaikastaan, silmät on kun kaksi tomaattia kun herra hämäläinen hakee ja lapsi on aloittanut myös jonkinsortin nälkälakon hoitopaikassa.

Loppuvuosi menee kirkkaasti kaikilla kyllä totuttautumiseen.

Onneksi aloitin kehokuurin ennen töitä, en usko että olisin entisessä kunnossa jaksanut tätä!
Mutta kun taas tottuu ja saa kunnolla draivin päälle! Asiakkaat ovat olleet kyllä ihania ja heidän takiaan tätä jaksaakin!

Kävin laskettamassa verokorttia ja täti oli sitä mieltä että veroprosenttini loput 1,5kk on 0%? En ehkä uskalla luottaa tähän vaan jätän 3 palkalle normaalin prosentin joten keikka oli aika turha =D

Nyt nukkumaan koska huomenna on vielä työpäivä!

Hyvää viikonloppua teille muille!

TMampsu


maanantai 14. marraskuuta 2016

Olen(ko) maksanut netistä ylihintaa kuukausia?

Hei!

Taloomme laitettiin reilu vuosi sitten Elisan kuitu ja kävin silloin kysymässä liikkeessä että kun minulla on elisa viihde 20(mikä se yksikkö on?=D) nopeudella että saisinko sen nyt edullisemmin, no en saanut. Hinta on siis 39.90 kk eli liian kallis mutta en saanut tehtyä asialle mitään.

Tänään sitten facebookissa osui silmään mainos missä mainostettiin elisan nettiä 9,90 ja nopeampana kun meillä joten kirjauduin omaan elisaan ja aloitin chat keskustelun asiakaspalvelijan kanssa asiasta.
Hän tarkasti hinnan ja sanoi että kyllä kun teillä on tuo sopimus taloyhtiössä tehtynä niin hinta on 25.90. Kysyin milloin sopimus on tehty ja hän ei tiennyt mutta otin uuden alhaisemman hinnan.

Wärhh kun ärsyttää!


Ensin ajattelin että annan asian olla ja olen tyytyväinen nyt tähän nykyiseenkin säästöön eli 14e/kk. Mutta jäi jotenkin huijattu olo... laitoin nyt vuokranantajalleni joka omistaa koko kerrostalon että milloinkahan tämä sopimus on tehty. Jos paljastuu että olen maksanut vuoden päivät turhaan 14e/kk niin pitää lähestyä kyllä elisaa asialla. Tuskin he asiaan muuta kun kohauttavat olkiaan varmaan mutta ainakin nyt ajatus kiukuttaa niin että haluan päästä avautumaan asiasta.

Opetus: kilpailuta kaikki mahdollinen säännöllisesti ja tarkastele hinta tasoa.

kantapään kautta taas kallisarvoinen oppi saatu!


Muuta arkikulutuksesta

Olen yrittänyt pyrkiä siihen että perheen päivittäiskauppa ostokset olisivat omalta osaltani 50e ja tänään on maanantai ja tuhlasin lähikauppaan n7,5e ostamalla vastiketta, vehnäjauhoja, tofua, sulatejuustoa.

iltapäivällä uudestaan kauppaan kun piti hommata vaippoja, juusto, voita, kanaa, parsakaalia, omenoita, lastenruokapurkkeja. ja kappas kun kauppaan hujahti 33e... pitää vissii vähän myydä kamaa jos meinaan pysyy tässä tavotteessani.

Huomiseksi riittää kyllä keittoa ja itseleivottua sämpylää, ja keskiviikkona voisi olla lohipastapäivä mikä kaivetaa pakkasesta. saattaa yksi kinkkupastapussi löytyä... että tässä nyt vaan suunnittelemaan viikon eväitä.


Hyvää viikonalkua teille!

Ps: Huomenna eka työpäivä! Käääk! No ei hyvin se menee! Nyt katson jonkun elokuvan etten hermoile huomista.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Siskoni blogi Kananlento

Hei!

Sain siskoni innostumaan tästä bloggaamisesta vaurastumisen lisäksi. Hän kirjoittaa noin yleisesti lapsiperheen arjesta ja omista unelmistaan ja tavoitteistaan. Hän on myös aloittanut tämän positiivisuus haasteen osin Secretin kautta ja se kulkee blogissa mukana.

Tässä linkki hänen ajatuksiinsa Kim Kiyosakin - Rikas nainen kirjan luennan jälkeen jos vaurastumiskulma kiinnostaa enempi

Kananlento blogiin tästä!

Hyvää viikonloppua kaikille!

T:Mampsu


tiistai 8. marraskuuta 2016

Ajatuksissa pyörinyt asuntosijoittaminen

Ennen pidin asuntosijoittamista liian tavoittamattomissa olevalta asialta, miten minä jolla ole varaa ostaa edes omaa asuntoa voisin ikinä ostaa sijoitusasunnonkaan.
No nyt olen luopunut ihan huojentuneenakin ajatuksesta että minulla tulisi ikinä olemaan omaa asuntoa ellen sitten halua asua jossakin 2v välttääkseni myyntivoittoverot.

Tämä haave ei ole vieläkään ajankohtainen koska massit uupuu ja vähän lisää kassavirtaa kuukauteen tarvittaisiin muutenkin ennen tämän toteutumista.
Nyt sitten lueskelen joka päivä melkin uutisia siitä miten jokainen suomalainen melkein on ruvennut asuntosijoittajaksi ja "pommikohteet" menevät käsistä kun näyttööön saapuu 50 ihmistä ja hinnat nousevat. Mietin jo että tämäkin juna meni sitten.

Jopa kohteet jotka ovat siivottomassa kunnossa ja edellistäasukasta ole välttämättä saatu edes häädettyä vetävät kymmeniä ihmisiä paikalle. 


Kiyosaki lohdutteli luennollaan Wealt forumissa että jos osaa pelata romahdun aikaan korttinsa oikein voi korjata omaa asemaansa tässä pelissä hyvinkin paljon ja näyttää siltä että tässä on vaan säästettävä nyt paljon ja saatava se turvattua ja toivottava että peli on pelattu oikein ja varallisuuden vaihtaessa romahduksessa omistajaa olisi saaja puolella. Keväälle on muutama kurssi varattuna tätä varten joten jos talous voisit romahtaa aikaisintaan parin vuoden päästä...

Olen myös miettinyt että alkaisin ihan oppiakseni ja huvikseni käymään asuntonäytöissä. se ehkä motivoisi säästämäänkin erilailla!
Olen miettinyt sitäkin pitäisikö meidän siskojen kanssa pohtia vakavasti sitä että alkaisimme ostamaan kimpassa asuntoja, saisimme paremmin säästettyä ja myöhemmin asuntojen määrän kasvaessa erilaiset oheistoimetkin jakautuisivat 3 ihmiselle. Joukossa on voimaa vaikka jotkut sanovat että rahaa ei pidä sotkea ihmissuhteisiin mutta toimiihan se Kardashianin perheelläkin niin miksei meillä! =D





perjantai 4. marraskuuta 2016

Onnenonkija ja arkea

Onnenonkija on kotimainen elokuva joka kertoo lifestylebloggaajasta joka elää ylivarojensa ja pojasta joka on rikas ja elää kun pienituloinen peläten rahaa.
Katselin tämän elokuvan ihan sen takia koska bloggaaminen on siinä keskeisessä osassa ja se oli ihan viihdyttävää ja hyvin aikansa mukainen! Mukava sellanen rento perus pätkä josta jäi hyvälle tuulelle!

Elokuvan jälkeen jäin miettimään että toisaalta olisi niin kiva blogata omilla kasvoilla kuten elokuvassa, syy miksi en sitä tee on se että jälkikasvuni ei leimaannu ja voin kirjoittaa miettimättä kirjoitukseni perhosvakutuksia läheisilleni.

Sanoissani minun ei niinkään tarvitse varoa sitä että mainitsenko ammattini tms joska se ei ole mitenkään erityinen, en usko että vaikka mainitsisin paikkakunnan lisäksi se ketään jäljilleni johtaisi.


Taloudenhallinta sakkaa

On alkanut uusi kuukausi ja totesin taas miten hakoteillä tämä talous taas on... olin kuvitellut saavani 930e vähemmän rahaa ja olin aivan paniikissa miten ei ole rahaa vuokraan jne. No voitte arvata helpotukseni kun tilille olikin kolahtanut enemmän mutta pointti olikin että miten mie olen vielkin niin pihalla tässä talouden pyörityksessä et miul on hukkunut 1000e.

Uusi kuukausi ja taas uusi yritys. pienin askelin eteenpäin. Sitä kuvittelisi että vaanpäätän ja teen näin ja näin mutta arki vie aina mennessään enkä muista keräillä kuittejani vaan muistan pysytellä suht 50e omassa viikon ruokabudjetissani.


Mietin että jos irtisanoisin Kultaeevan sopimuksen, sielä on vain 100e joten häviäisin vaik 7e nostamalla rahat nyt ja veronpalautusten ja muiden tultua ostaa täräytän sen kultalaatan suoraan. Ennenkun se raha valuu taas jonnekin muualle, olen huomannut että tämä paha tapa ei ota kitkeytyäkseen pois!

Tein muuten tänään HS:n luokkakoneen testin ja se ilmoitti että olen vähäosainen. en tainnut olla ihan täpärästikään että kyllä tässä hommaa riittää!

ResQ

Tänne pöndellekin oli nyt lanseerattu ResQ palvelu hävikkiruuan torjumiseksi ravintoloissa ja kävin tänään kokeilemassa ekaa kertaa! Otin amerikkalaistyylisestä ravintolasta Pulledporkkia sinappikastikkeessa, lohkoperunoilla ja kasviksilla 4e. Annos oli aivan valtava ja laitoin siitä kuvan omalle facebook sivuillenikin koska tuttavani eivät ole kaioikein innostuneet palvelusta. Kehokuuriohjaajani kommentoikin hetken päästä että mitä söin itse, etten vaan ole mennyt syömää moista kesken mahtavasti sujuvan kuurin mutta ei, miehelle viikonlopun ruokaa!

Kehokuuri

Kohta 2vko takana ja nyt alkaa tuntua jo energiselle ja huomaan että alansaada taas enemmän aikaan, ei tule sitä keskipäivän hyytymistä! Olokin untuu jo tosi kevyelle vaikka se ei vielä kohtaa ihan peilikuvan kanssa, tunnen itseni paljon laihemmaksi mitä peili antaa ymmärtää! vaikka se peilissäkin näkyy on oman olon kohentuminen ollut huomattavampaa!

Mieheni syö Munkkeja ja karkkia ja herkkuja päivittäin mikä on aikaisemmilla superdieteillä ynm ollut aika vaikeaa sietää mutta tässä ei tuu mitää mielitekoja mikä on todella vapauttavaa! Että ruoka ja mieliteot ei hallitse arkea vaan voi kävellä paistopisteiden ja karkkihyllyjen ohi ja tuoksuista ja muista huolimatta ei herahda edes vesi kielelle! Olen siis sellainen että jos olen ostanut vaikka ison tuoreen hyvän leivän niin saatan syödä sen yhdessä illassa, jäätelöa voin syödä monta litraa kerralla. En tavallaan osaa lopettaa ennenkun on vaan niin paha olo et on pakko tai ruoka vaan loppuu.


Meinaan alkaa nyt purkamaan tuota kirja pinoani, huomaan pahasti ajautuneeni tuonne tv hömpän puolelle mikä vie aikani kaikesta itseopiskelusta.


Hyvää viikonloppua!

T: Mampsu


tiistai 1. marraskuuta 2016

Tuhlattu itseensä ja autoon

Huomaan haaveilleeni tässä lähiaikoina entistäkin enemmän rahasta, kuten viimeksi tänään kun koitti renkaidenvaihto! Täällä on lupaistu lumisadetta ja minä tietenkin paniikissa, päätin että renkaat pitää vaihtaa tänään mutta valitettavasti paikkakuntani jokainen autolla ajava oli keksinyt saman jutun.

Aamulla kun sain eka erityisen hoitoon ja selvisin reissulta itse kotiin haaveilin vielä saavani apua mieheltä tähän rengas operaatioon mutta hän suikkasikin samantien jalan kouluunsa. Pikkukakkosen saatuani siihen kuntoon että pääsimme kellariin kaivamaan renkaita alkoikin työt, kakkonen jokelteli autokaukalossaan ja keinui kun minä nostelin ja pyörittelin renkaita turhan monen lukitun oven kautta autolle.

Haaveilin niin siitä että minulla olisi joskus varaa rengashotelliin!

Ajettuani ekan vaihtopisteen luo ja nähtyäni miljoonan auton jonon ajattelin että tästä tulee piiiitkä päivä. Kierrettyäni kaikki mahdolliset liikkeet mitä siihen hätään keksin ja saatuani erään vanhan mersumiehen vihat päälleni ajattelin miten helppoa olisikun renkaat olisivat sielä rengashotellissa ja sieltä vaan ilmoitettaisiin että aika varattu renkaanvaihtoon XX:XX.

Kun taivaanlahjana muistin mieheni koulun lähellä olevan korjaamon ja ajattelin että kokeilen vielä sieltä ja kuinka ollakaan sielä ystävällinen nuorimies sanoi voivansa tehdä homman heti! Homma maksoikin 25e eli vähemmän kun olin kuvitellu menevän. Sain samalla miehen kyytiin ja menimme kotiin ja hän lupasi raijata renkaat kellariin.

Hymyni hyytyi kun yritimme avata takaluukkua ja toteamme että se ei aukea. laitoin lukkosulaa voitelemaan ja kokeilen huomenna vielä uudestaan. Mietin soittaisinko korjaamolle että oliko lukossa jotain kun he purkivat ja lastasivat renkaita mutta toisaalta mitäpä tuo auttaa.

Jos minulla joskus olisi auto jossa ei olisi näitä pieniä laitettavia juttuja. Esimerksiksi takapenkin yksi vyö ei mene kovin helposti lukkoon, se saattaa mennä ekalla yrittämällä tai saatat äheltää 20minuuttia saadaksesi vyön kiinni.
Mikään voistä ei kelaa kunnolla vyötä sisään, soitin on rikki, öljyä menee kiitettävästi mutta luotettava rottelo se on!

Toivotaan että saan sen takaluukun jotenkin auki ettei tarvitse alkaa maksamaan korjaamolle siitäkin!

Kehokuuri

Aloitin Kehokuurin viime viikolla ajatellen että jaksaisin paremmin töissä. Eka viikko menikin ihan mukavasti! Kuuri vaan on väsyttänyt jonkin verran ja kuuraajia neuvotaankin kuuntelemaan kehoaan ja lepäämään jos siltä tuntuu. Tällä viikolla on nyt toivoa hieman piristyä ja voimaantua kun jaksoin tuon rengasoperaationkin tehdä! Tavoitteeni on kuurin aikana pudottaa 10kiloa ja helmikuuhun mennessä toinen 10 kiloa.

investointi itseeni maksoi 163e

Raha

Rahaa on mennyt paljon kun on ollut syntymäpäiviä ja isojakin juhlia mutta en meinaa liiaksi masentua vaan keskittyä maltilliisiin kauppalaskuihin ja hyvään fiilikseen. Innostuin myymään vanhaa tavaraa pois niin sillä saa hieman kompensoitua.
Myin erään sisustusliikkeestä ostetun käyttötavaran ja laitoin sen huutokauppaan facebookkiin ryhmään johon kuulun ja laitoin alhaisen aloitushinnan ja olin että jos ny vähän saa rahaa. No maksoin liikkeestä ostaessani esineestä 29e ja huutokaupassa joku huusi siitä 37e + 8 e postit päälle eli 45e joku oli siitä valmis maksamaan. Välillä näinkin päin!
En kyllä päässyt eroon Cooleristani mutta ehkä vielä joskus...

Maailman kallein kukkapurkki


Kirjoja odottaa valtava kasa ja Arvopaperitilauskin alkoi pyöriä mutta olen ollut niin kiireinen ja levon tarpeessa että kaikki ylimääräinen on kyllä jäänyt. Mutta kohta alkaa kevyempi ja energisempi elämä ja jaksaa taas rakentaa tätä vaurauttaan uudella tavalla!


Wealth forum visa: Myynnissä on maila ja pallo yhteishintaan 1euro 10senttiä. Maila on euron kalliimpi, kuinka paljon pallo maksaa?


Hyvää alkanutta viikkoa!

Mampsu


*poistettu kehokuurin ekalla viikolla pudonnut paino ja vyötärön mitta.


torstai 27. lokakuuta 2016

GOAL Mapping - Brian Mayne´s

Goal mapping on tavoitekartta mutta se tehdään kumpaakin aivopuoliskoa aktivoimalla. Brian selosti meille tämän tieteellisen puolen miten tämä toimii mutta totta puhuakseni olin liian pyörryksissä enää ymmärtämään asiaa niin että osaisin sitä kellekään selittää. Mutta tämä tutkitusti on loistava tapa edistää omia unelmia ja tavotteita!


Kuka on Brian Mayne´s?

Brian on englantilainen ja syntyi tälläiseen tivoliperheeseen. Brian otettiin pois koulusta kiertolaiselämän takia ja hän ei oppinut kunnolla lukemaan. Tivoliala kasvoi ja Brian keksi perustaa discon tivoliin ja se menestyi todella hyvin ja hänestä tuli hyvin varakas. Valitettavasti ajan saatossa britit vähensivät kotimaan matkailua ja siirtyivät matkailemaan lomillaan ulkomaille ja tivolit eivät vetäneet enää ihmisiä. Brian menetti koko omaisuutensa ja joutui muuttamaan takaisin kotiin eikä osannut edelleenkään lukea.

Brianin ystävät potkivat nuoren miehen hakemaan töitä ja hän ihmeenkaupalla pääsikin erääseen firmaan töihin mutta ei pitänyt juurikaan työpaikastaan. Työpaikka järjesti koulutuksen missä oli osallistumispakko joten vastahakoisen Brianinkin oli raahauduttava paikalle. Koulutus käsittelikin juuri tätä tavotteiden asettamista ja niiden tukemista ja Brian päätti että jos tämä tutkitustikin toimii hän yrittää ja teki oman kartan. Hänen ensimmäinen tavoitteensa oli oppia lukemaan ja hän ponnisteli sen eteen ja oppi lukemaan hyvinkin nopeasti koska hänellä oli tavoite ja suunnitelma!

Nyt Brian itse opettaa ihmisiä tavoittelemaan unelmiaan ja hänen oma tavoitteensa on saada 7 miljoonaa ihmistä saavuttamaan unelmansa, tavoite on nyt noin puolessa välissä.Hän on toiminut myös Tony Robbinsin tiimissä valmentajana. Briania palkataan paljon valmentamaan isoihin yrityksiin työntekijöitä.



Miten tehdään Goal mapping?

Idea on että vasenta aivopuoliskoa aktivoidaan sanallisella kartalla ja oikeaa kuvin jotka kulkeutuvat alitajuntaan. Me uneksimme ja unelmoimme kuvina oli se sitten tietoista tai ei

1. Jos olette lukeneet aikaisemmin kirjoittamani Passion Testin ja kenties tehneet testin olettekin varmaan jo hajulla omista intohimoistanne. Jos ette on hyvä ensiksi heittäytyä unelmoimaan ja miettiä mitä elämältä haluaa.

2 Sen jälkeen tunnistää päätavoitteesi ja jos et tiedä palaa Passion testin pariin. Kirjoitat karttaan päätavoitteesi ja kirjoita se HENKILÖKOHTAISESTI, POSITIIVISESTI ja NYKY-eli preesensmuodossa. Esimerkiksi: "minulla on läheinen ja rakastava parisuhde". Päätavoitteen sivuille kirjoitat 4 muuta tavoitettasi samassa henkilökohtaisessa, positiivisessa ja nykyisessä eli preesensmuodossa.

GOAL Mapping - Brian Mayne´s
Wealth forumissa saamamme planketti on tälläinen ja kuten näkyy en ole ehtinyt omaani vielä tekemään. Vasemmalle kirjoitetaan ja oikealle piirretään .


3. Kun tämä on tehty on aika piirtää! Tee tästä erillinen karttansa ja sijoittele piirrokset samalla tavalla kun kun sanoin tekemässäsi. Piirtämällä unelmat kuviksi ohjaat ne alitajuntaasi! Kuvien ei tarvitse olla hienoa, ne voivat olla tikku ukkoja tai muuta vastaavaa, tärkeintä on että sinä itse tiedät mitä kuva tarkoittaa! MUISTA KÄYTTÄÄ NIIN  PALJON VÄREJÄ KUN MAHDOLLISTA!

Vaikea lukea? MUISTA KÄYTTÄÄ NIIN PALJON VÄREJÄ KUN MAHDOLLISTA!
Pidä käsin kirjoittamasi kartta vieressä piirtämisen ajan.

4. Ihmiset motivoituvat tunteista emme niinkään logiikasta. Nyt pitää tunnistaa tunneperäiset syyt tavoitteille. Esimerkiksi:rakkaus, vapaus, perhe, muista lisätä nämä kumpaankin karttaasi.



5. Tavoitteilla pitää olla aikaraja muuten ne ovat vain unelmia. Mieti milloin haluat saavuttaa päätavoitteesi, muista olla rehellinen ja huomioida tilanteesi. Kirjoita valitsemasi päivämäärä päätavoitteesi alle ja tämä päivämäärä kun teet tätä kartan alimpaan osaan.

6. Seuraavaksi laaditaan suunnitelma miten saavutat tavoitteesi. Mieti 3 asiaa jotka sinun tarvitsee tehdä päästäksesi tavoitteeseesi, tarvitseeko sinun säästää tai oppia jotain uutta? Kirjoita nämä 3 aikajanan oikealle puolelle "MITEN" laatikoihin niin että ensimmäinen tulee alimmaksi.

7. Tarvitset todennäköisesti apua saavuttaaksesi tavoitteesi ja nyt sinun tulee miettiä ketkä voivat auttaa sinua. Kun tiedät 3 ihmistä jotka voivat auttaa sinua kirjoita heidän nimensä karttaan vasemmalle puolelle ja vastapäätä sitä tehtävää missä he sinua voivat auttaa (säästäminen, opiskelu). nämä auttajat voivat olla ketä tahansa, perhettä ystäviä tai ulkopuolisia.

Lopuksi allekirjoita Goal Mapping ja ripusta se esimerkiksi makuuhuoneeseen ja katso sitä joka aamu vähintään kuukauden ajan. Näet se, sano se, tunne se ja kartta ankkuroituu alitajuntaasi!


Jos olet kiinnostunut tekemään Goal Mappingin kouluttajan kanssa niin suomessa on koulutettuja valmentajia jotka ohjaavat Goal Mappingin tekemiseen. Wealth forumissa Sini Ikävalko joka on koulutettu Goal Mapping kouluttaja kertoi omia kokemuksiaan siitä miten hänen elämänsä on muuttunut tämän avulla ja tarinat oli aika huikeita. Hän esimerkiksi on lähtenyt tavoittelemaan laulajan unelmaansa ja on edennyt siinä varsin mukavasti!


Uskalla innostua sivuilta voit ladata ilmaisen Goal Mapping pohjan ja vinkkejä lisää ja sinne pääset TÄSTÄ!


Yritän saada omaa Goal mappingia tehtyä tässä tulevina päivinä ja laitan teille sitten kuvan millainen tuli!

Hyvää viikonloppua!

Mampsu






maanantai 24. lokakuuta 2016

Rahat loppu puolessa välissä kuuta

Näin tänään naapuriani pitkästä aikaa ja hieman ehdimme kerrankin jutella. Hän on ollut vakavasti sairas jo vuoden päivät mutta on parempaan päin, onneksi!

Puheeksi tuli asuntomme vuokriemme suuruudet ja onko minulla mielenkiintoa muuttaa vastapäätä olevaan vapaana olevaan kolmioon joka on ollut tyhjillään kesästä saakka. Sanoin että siinä kolmiossa on vuokra 930e että ei meillä ole moiseen varaa eikä mielenkiintoa ja kerroin että nykyiset asumiskulumme kaksiossa ovat 728e autopaikan kanssa.

Hänen kaksiossaan vuokra oli hieman edullisempi 670e luokkaa mutta sanoi että kun hän on eläkkeellä ja saa asumistukea hieman alle 300e ei rahat nyt sairaana riitä kun on taksimaksuja ja lääkkeitä ostettava, rahat loppuvat pari viikkoa ennen aikojaan ja mies jonka kanssa hän ei asu yhdessä rahottaa loppukuun.



Hän jäi eläkkeelle hieman ennen sairastumistaan ja oli mielestään aivan valmis jäämään, en tiedä olisiko jatko mahdollisuutta töihin ollutkaan. Mietin vain miten ahdistavalta ajatus tuntui itsestäni, viimein eläkkeellä ja raha riitä mitenkään elämiseen ja terveenäkin joten kuten jos ei satu mitään!

Se että sairaanakin pitää pyörittää kirpputoria että saa rahaa ei tunnu todellakaan tulevaisuudelta jonka itselleni tai lapsilleni haluan.

Lapseni hajotti valaisimen tässä paripäivää sitten ja olen miettinyt uuden ostamista mutta nyt ei tee mieli ostaa kyllä yhtikäs mitään vaan tuli vielä kamalampi vimma saada extra rahaa.


Oli herättävä maanantai!

Hyvää ja valoisaa viikkoa teille kaikille!

Mampsu


lauantai 22. lokakuuta 2016

Inception markkinointi Eric Edmeades

Tämä oli lemppari luennoitsijoita Wealth forumissa! Eric on todella hauska mikä oli yllättävää koska tämä oli bisnes osuus ja se oli niin hauska että olisin voinut kuunnella häntä koko päivän!

Kuka on Eric Edmeades?

Eric on mies joka on menestynyt sarjayrittäjä ja hänellä on, ja on ollut useilla aloilla liiketoimintaa kuten IT,Logistiikka, tapahtumien järjestäminen, Hollywoodin erikoistehosteet, joita on käytetty mm.elokuvissa Pirates of Caribian, Transformers ja Avatar!

Hän on Kanadalainen ja asuu nykyisin Karibialla vaimonsa ja pienen lapsensa kanssa.

Ericistä näkee että hän rakastaa puhumista ja kouluttamista. Mieti jos sinulla olisi bisnesvapaus ja sinun ei tarvitsisi enää rahan takia tehdä töitä, asuisit mukavasti Karibialla niin lähtisitkö töihin, jonnekin Suomeen puhumaan ihmisille?

Laitan tähän teille linkin videoon joka on Ericin omilla facebook sivuilla koska hän filmasi oman puhujavuoronsa aloituksen ja jos haluat katsoa sen ja saada vähän tuntumaa siihen millanen tää heppu on niin klikkaa TÄSTÄ!


Wealth Forum

Aiheena Wealth forumissa oli Inception markkinointi, mitä hän havainnollisti meille seuraavanlaisesti.

Eric kysyi miten moni meistä kuulijoista pitää juoksemisesta tai hölkkäämisestä ja melkein kaikki nostivat kätensä. Sitten hän pyysi jokaista joka on ostamassa uusia juoksukenkiä nostamaan kätensä, muutama käsi nousi.
Keskimäärin 3-4% tarvitsee sitä palvelua sillä hetkellä mitä sinä myyt ja meilläkin käsiäänestyksessä tämä todettiin kun Eric tätä kysyi.

Aika vähän vai mitä?

97% ei tarvitse mielestään sitä mitä sinä myyt ja kaiken lisäksi sinä kisaat kaikkien muiden kengänmyyjien kanssa tosta 3%.sta! Ja tämä 3%.ttia on erittäin hintatietoista väkeä eli kilpailu tapahtuu pääasiassa hinnolla ja tunnettavalla merkillä.


Eric kertoi miten rakastaa juoksemista mutta hänellä on polvet menneet hieman huonoiksi ja hän ei voinut juosta enää niin paljon.
Hän kertoi myös olevansa kova matkustelemaan ja nyt hän oli matkustanut Bushmenien Afrikkaan. Tämä on tälläinen heimo yhteisö jonka luona Erik sai kunnian vierailla. Bushmenit järjestivät sielä jousiammunta kilpailun ja Eric ei ollut koskaan kokeillutkaan jousipyssyä mutta jotenkin ihmeellisellä tuurilla hän ampui 2 kertaa maaliin peräkkäin. Tästä innostuneina Miehet kysyivät häntä mukaansa metsästämään mikä on suuri kunnianosoitus joten tietenkin hän lähti vaikka hieman hirvitti.

Miehet käskivät naisten jutella kovaan ääneen jotta villieläimet eivät tulisi leiriin miesten ollessa pois. Eli jos joskus tuntuu että naisesi puhuu liian kovaa  etenkin muiden naisten kanssa se on vaan vanha suojautumiskeino =DD ihan hyöty tarkoitukseen joten älkää tuomitko!

Noniin eli Eric oli metsällä näiden kylän miesten kanssa ja hän huomasi heidän juostessaan että hän pitää aikamoista meteliä juostessaan kun ympärillä liikkuvien metsästäjien askellusta tuskin kuuli ja hän tömisteli kun norsu. Saaliseläimet kuulisivat hänen ansiostaan heidän tulonsa ja kaikki jäisivät nälkään jos hän on mukana! Jotain piti siis keksiä ja hän alkoi tarkkailla miten kylän miehet sitten oikein pinkoivat niin hiljaa että heitä tuskin kuuli, he juoksivat niin että päkiä ja varpaat osuivat ensin maahan ja tätä matkimalla Eric pystyi liikkumaan yhtä hiljaa.

Metsästyskeikan loputtua ja miesten palattua kylään Eric tajusi että hän oli juuri juossut monta tuntia epätasaisessa maastossa ja matkaakin oli kertynyt yli 10kilometriä ja hänen polvensa ei ollut vihotellut! Kotiin palattuaan hän tutki asiaa ja huomasi varvaskenkien olevan oikean malliset siihen että hän voisi juosta näin kotonakin!

Inception markkinointi Eric Edmeades
Googlen kuvahaun tuloksia varvaskengälle.


Hän meni kenkäkauppaan ja häntä nolotti koska hänen mielestään ne kengät olivat niin nolot. Hän odotti kaupassa että muut asiakkaat kaikkoaisivat ja hän pääsisi tutkimaan kenkiä ilman että kukaan näkee. Hän sai myyjältä apua ja sai juoksemiseen sopivat kengät ja hän voi juosta taas!

Salaisuus oli että muissa juoksukengissä kengän malli auttaa meitä juoksemaan jalka sellaisessa asennossa että polvemme tärähtevät. Tämän takia on rakennettu kantapään alle kaikenmailman iskunvaimenninta geelityynyillä ja muilla mikä pehmentää askelta mutta ei korjaa ongelmaa. Varvaskenkä on ohut ja sillä jalan saa oikeaan asentoon ja kropan oma tarkoitettu joustin toimii.

Tämän jälkeen hän kysyi että kuinka monelle meistä tuli sellainen olo tarinan kuultuaan että tarvitsemme uudet kengät. Arvatkaapa montako prosenttia salista olisi ostanut tarinan jälkeen Ericiltä kengät?

Jos Ericillä olisi ollut myydä niitä kenkiä hän olisi tehnyt kaupat 40% kanssa kuulijoista. Eric ei myy näitä kenkiä eikä hänellä ole mitään tekemistä edes kenkien valmistajan kanssa vaikka vitsailikin että hän on myydyt varmaan eniten mailmassa tämän valmistajan kenkiä!



Siskoni on loistava tässä kotioloissa kun kumppani on sellainen että haluaa itse päättää eli hänet pitää saada itse keksimään ja päätymään siihen lopputulokseen mitä siskoni itse toivoo.


Jos teillä on joskus mahdollisuus jossakin päästä tätä miestä kuuntelemaan niin käyttäkää se, vaikka teitä ei bisneskään niin kiinnostaisi niin käyttäkää tilaisuus!

Eric tulee opettamaan marraskuun viimeisenä viikonloppuna Inception markkinointia Suomeen ja jos jotakuta kiinnostaa lisä tietoja saa Uskalla innostua sivuilta.


Ihanaa loppuviikkoa teille!

Mampsu





perjantai 14. lokakuuta 2016

15 000 lukukertaa täysi!

Olimme reissussa kun 10 000 lukukertaa täyttyi ja siksi jäi tämä asia blogissa huomioimatta. Otin tälläisen uuden välitavoitteen eli 15.000 lukuertaa mikä täyttyi juuri!
Kiitos sinulle joka olet lukenut, kommentoinut ja ollut mukanani, Olen niin kiitollinen jokaiselle teistä!
lisää lukukertoja
15 000 lukukertaa!


Miksi bloggaan

Itse lukukerrat eivät ole minulle niinkään tärkeitä vaan se että saan todistettua itselleni että pystyn tekemään jotain omaa tämän perhehärdellin keskellä. Myös se että pystyn seuraamaan helposti muita enemmän säästämistä, sijoittamista ja omaa taloutta kehittäviä bloggareita ja verkostoitumaan.

Omassa elämässäni ei ole niinkään aiheesta kiinnostuneita ihmisiä joten välillä eteenpäin on todella raskastakin kulkea koska ei voi puhua kellekään. Muut ihmiset myös helposti naureskelevat tavoitteillesi tai leimaavat sinut kapitalistiksi tai muuten tunnevammaiseksi ihmiseksi koska sinua kiinnostaa raha.


Bloggaamisen vaikeus

Luin juuri erään bloggarin tekstin liittyen huijarisyndroomaan eli esim bloggari ei uskalla julkaista tekstiään koska on aina joku joka tietää paremmin tai tekee miellyttävämmän blogitekstin samasta aiheesta. Hänellä on enemmän lukijoita, paremmat tulot blogista, tiuhempi julkaisutahti ja niin edelleen.

En ole kokenut ihmisten kommentteja mitenkään negatiivisina vaikka he ovat olleet täysin erimieltä kanssani, pikemminkin olen innoissani siitä mitä opin aiheesta tänään jos joku vaan kommentoisi!
Välillä tunnollisena ihmisenä tulee huono omatunto kun ei ole kirjoittanut mutta itselleen pitää muistaa olla armollinen. Minulla on paha tapa pilata elämän hyvät asiat sillä että ylisuoritan ja teen hauskuudesta itselleni stressinaiheen.

Ihmiset pitävät täällä niin hienoja blogeja että jos ajattelisin että pitää kirjoittaa paremmin niin kadottaisin pian ilon tähän touhuun! Ihailen montaa teistä miten taitavia olette ja tässä muutamia vaan mainitakseni.

- Kuusivuotissuunnitelma

-Yksinhuoltajan selviytymisopas

-Talous haltuun


Palkinto

Palkitsin itseni tästä saavutuksesta muffinsilla niinkuin viimekikin mutta nyt hieman suuremmalla ja laadukkaammalla kun ostin Fazerin paistopisteestä enkä ostanut halvinta pussitettua niinkuin viimeksi! Edellistä paakelsia voit ihailla täältä!

Eka erityinen sai puhaltaa kynttilän ja oli siitä kovin ylpeä!




Hieman kauhunsekaisin tuntein odotan ensikuuta kun palaan leipätyöhöni ja tämä koko paletti pitää pyörittää kun aikaa on vähemmän mutta sitäkään on turha murehtia kun sen näkee kun se koittaa mihin uomiin arkemme asettuu!

Mikähän olisi sopiva seuraavaksi tavoitteeksi? 30 000? lukukertaa? Silloin voisi ostaa jo jonkun kuorrutetun muffinsin!


PS: Mieheni naureskeli että hän on asentanut vaan klikkibotin että sitä sin blogia kukaan lue =D Jos oot oikea ihminen niin jätä kommentti muistoksi!


Ihanaa viikonloppua kaikille!

Mampsu






tiistai 11. lokakuuta 2016

Passion test - Löydä intohimosi

Hei!


Wealht Forum on nyt koettu ja oli kyllä huikeaa!

En ole koskaan aikaisemmin käynyt vastaavassa joten tämä oli täysin uusi elämys! Tilaisuus oli mielestäni kyllä maksamani lipun arvoinen ja kerron teille nyt eri puhujista aina yksitellen ja aloitan ensimmäisestä, Janet Attwoodista!


Janet Attwood - Passion test

Janet on kehittänyt testin jolla löydetään ihmisen intohimo. Tämä voi monesta kuulostaa omituiselle että mihin tälläisiä tarvitaan mutta uskokaa tai älkää on paljon sellaisia ihmisiä jotka eivät tiedä omaa intohimoaan.

Ihmiset juuttuvat arkeen ja unohtavat siinä kiireessä mitä haluavat. Harjoittelimme testin tekemistä ja Janet neuvoi että se pitää tehdä mielellään 5-6 kertaa tai niin kauan että tulokset eivät enää muutu. Itse testissä ei mene kun 15-20min paitsi ehkä ekalla kerralla kun kaikki on uutta.

Janet puhui myös intohimon tärkeydestä ja eläviä esimerkkejä siitä mitä se tekee ihmisellekun ei ole löytänyt intohimoaan.

Hän kertoi eräästä japanilaisesta ystävästään jonka joka sai lapsena isältään selkään joka päivä. Lapsi kuitenkin löysi itselleen iloa kameran edessä olemisesta ja esiintymisestä ja pääsi töihinkin alalle lapsena mutta eräänä päivänä isä hermostui toden teolla ja löi tätä kasvoihin ja siitä jäi niin pahat jäljet että hän ei voinut enää esiintyä.

Epätoivo oli suurta ja lopulta hän ajatteli että rahalla hän tulee onnelliseksi ja hän loi itselleen suuren omaisuuden mutta ei ollut vieläkään onnellinen. Sitten hän ajatteli että menestyneet ja suuria saavuttaneet ihmisethän ovat aina onnellisia ja niin hän rupesi havittelemaan menestystä(en muista missä hän menestyi). Mutta kun sekään ei tuonut onnea ja hän pysähtyi ja alkoi miettiä elämäänsä hän tajusi että hänen todellinen intohimonsa on auttaa muita lapsena väkivaltaa kokeneita. Hän löysi elämälleen tarkoituksen ja onnistui muuntaman hänen elämänsä kamalimman asian valtavaksi eteenpäin ajamaksi voimaksi joka oli mainetta ja rahaa arvokkaampaa!


Näin tein Passion testin:

Huom: Seminaarissa aikamme oli rajallinen tähän ja jos haluat käydä Passion testin kunnolla suosittelen käymään Passion test Workshopissa missä on koulutettu valmentaja.

Janet pyysi meitä listaamaan 10minuutin aikana 10 eri asiaa jotka tekevät meidät onnelliseksi, lyhyillä ytimekkäillä lauseilla joissa on mukana tunne-sanoja.
esimerkiksi: "Minulla on enemmän aikaa rakkaille ystävilleni" "Olen menestynyt, pidetty ja innostava esimies"
Asioiden tulee olla eri elämän osa alueilta kuten ura, rakkaus, terveys, raha, perhe, vapaa-aika, jne...


1) Kun elämäni on ihanteellisinta:
luettele 10 ensimmäisena mieleen tulevaa asiaa ja älä lue pidemmälle ennenkuin olet tehnyt tämän jos haluat tehdä testin kunnolla!
(Huom! aikaa max: 10min)

Passion Test
Tässä on mitä itse raapustin kamalalla käsialallani ja en osannut laittaa tunnesanoja, eli millaisa tunteita se minussa herättäisi jos näin tapahtuisi. En saanut edes vaadittua 10 paperille




2) Kun olet saanut 10 tai aika on kulunut loppuun aloitetaan "järjestäminen". Eli ota 1 ja 2 kohdat listaltasi valitse niistä tärkeämpi. Jos tuntuu että et voi valita esimerkiksi "olen rakastava ja hyvä onnellinen vaimo" ja "kannustava rakastava äiti" kohtien välillä, mieti että jos sinun olisi pakko valita jompi kumpi niin mikä se olisi. ks ohjeet kuvasta alla



Passion test- löydä intohimosi



Jos kohdista 1 ja 2 valitset 1 vertaat sitä seuraavaksi 3, eli 1 vai 3?
Ja taas jos 1 voittaa jatkat sen vertaamista muihin listalla ja jos joku muu menee listan edetessä tärkeämmäksi jatkat loppu listan sen uuden tärkeimmän vertaamista  listan loppuun. 
Se mikä on viimeisen kohdalla tärkeintä on sinun Tärkein intohimosi.

Nytkun yksi on poistunut listaltasi ja tiedät sen olevan tärkein jatkat listaan jääneiden kanssa ja vertailet ne taas keskenään kunnes tulet listan loppuun ja jatkat tätä niin kauan että kaikki on käyty läpi ja tärkeysjärjestys on syntynyt!
Janet sanoi että ihmisen kannattaa mahdollisuuksien mukaan panostaa noin 5 aiheeseen kerrallaan tai jos tuntuu hempommalle panostat vaikka vaan top3. kaikkia ei ole tarkoitus ole alkaa kehittää vaan karsia sieltä oikeasti merkityksellinen ja alkaa kehittämään sitä!

Testi kannattaa tehdä kuulemma noin 5 kertaa tai niin kauan että järjestys ei enää heittele tai lista pysyy samana. Ekalla kerralla ei ehkä osaa laittaa listaan kaikkea kuten jos katsoit listaani unohdin sieltä mieheni, äitiyden, kodin, uran jne kokonaan! Mutta se ei haittaa koska tätä niinkuin mitä tahansa muutakin pitää harjoitella ja herätellä itseään miettimään näitä asioita. Ja eihän kaikki tunnu aina samalle muutenkaan, jos on huono päivä jollain osa alueella se vaikuttaa varmasti testiinkin koska tuntee erilailla.

Mutta tämä oli minulle todella vaikeaa ja meinaan yrittää nyt tehdä testin itselleni viikottain!

Teimme testin pareittain eli voit myös tehdä tämän esim kumppani tai ystäviesi kanssa. Kun 10 kohtaa on kirjoitettu vaihdatte listoja ja luette toiselle kohtia ja pyydätte häntä valitsemaan tärkeämmän. Tässä oppii hyvin tuntemaan toista ja saa keskustelua aikaan! Kokeilkaa!


Jos haluat tehdä Passion testin koulutetun ohjaajan kanssa sekin on mahdollista, erilaisia workshoppeja järjestetään ympäri suomea ja niitä voi seurata Uskalla innostua sivuilta.

Lisätietoa testistä löytyy myös TÄÄLTÄ!


Kerron lisää Wealt forumissa opittuja juttuja seuraavissa kirjoituksissani! Kokeilkaa testiä ja kertokaa sitten minullekin miten meni!


Ihanaa viikkoa teille! 

Mampsu

tiistai 4. lokakuuta 2016

Miten kotiäitinä kiinni sijoituskultaan?

Olen nyt parissakin paikassa kuullut tämän neuvon että sijoita arvometalleihin taustalla vaanivan talousromahduksen takia. Mutta miten pienituloinen saisi turvallisesti ja joustavasti ja sijoitettua kultaan? Ei mihinkään johdannaisiin vaan fyysiseen sijoituskultaan jonka oikeasti omistat vain sinä itse!

Kotiäitinä sijoittamaan kultaan
Miten tavallisen ihmisen olisi helpointa sijoittaa kultaan?


Kultaeeva

Kultaeeva on suomalainen yritys jolta kuka tahansa voi ostaa kultalaatan 50/100g helposti kuukausimaksulla. Minimi säästösumma on 50e/kk. Mutta tilille voi siirtää niin monta kertaa kuukaudessa rahaa kun vain haluaa.
Jos kullan hinta nousee säästöaikana se nostaa myös jo säästämäsi kullan arvoa sinun hyväksesi.

Kultaeeva ostaa kultaa joka viikko sen viikon aikana tulleilla säästösummilla ja kultasäästötilillä voit seurata montako grammaa olet kultaa jo ostanut. Samalla saat hyvän hajautuksen kun kultaa ostetaan useammassa erässä.
Kun grammamäärä on täysi valitsemaasi kultalaattaan Kultaeeva postittaa laatan sinulle vakuutettuna lähetyksenä.


Miten tämä toimii?

- Rekisteröidyt Kultaeevan sivuilla ja avaat oman tilin. Valitset säästätkö 50g vai 100g laattaan (tällä hetkellä noin 50g 2100e ja siitä suhteessa 100g noin 4200e) Rekisteröityneille on myös opetusvideoita kultaan liittyen ja niiden katsominen ei edellytä säästösopimuksen solmimista)

-Säästät sen valitsemasi summa kuukausittain ja siirrä valitsemasi eräpäivään mennessä kultasäästötilillesi.

-Voit seurata kullan karttumista tilinäkymästäsi. Kun tavoite grammamäärä täyttyy lähtee laatta postin kautta luoksesi!

-Kultasäästön voi irtisanoa kesken kaiken mutta säästösummasta pidätetään pieni prosentuaalinen osuus, muistaakseni 5% mutta asia kannattaa tarkistaa sopimuksen säännöistä sopimusta tehtäessä.

-Vapaat säästökuukauden mahdollisia mutta kohtuudessa. Tarkista myös tämä säästösopimuksesta.

Kultaeevan laatat valmistetaan korkeimpien stardardien mukaan London good Delivery statuksen mukaisissa kullanpuhdistamoissa. Kaikki kultaraaka-aine on romukultaa joka laitetaan uudelleen kiertoon sijoituskullan muodossa eli ympäristökään ei kärsi niin paljon kun kultaa ei louhita tämän takia.

Mitä tämä kaikki maksaa?

Kultaeeva ottaa jokaisesta kuukausittain siirtämästäsi summasta 9%. eli jos säästät 50e kk siitä siirtyy kuluihin 9% (4,5€) eli kultaa ostetaan 45,5e.

Lähetys ei maksa sinulle erikseen mitään vaan kuuluu palvelun hintaan.


Miksi 50g ja 100g laatat?

Nämä kaksi on valittu sen takia että ne ovat taloudellisimpia. Markkinoilla on olemassa myös parin gramman kultarahoja mutta valmistuskustannukset ovat niissä suhteessa turhan isot. Isomman laatan ostaminen on taloudellisesti järkevämpää.

Kultakorut eivät ole järkevä tapa sijoittaa kultaan koska niissä on käsityöstä tulevat kulut ja ALV 24% kun sijoituskullassa sitä ei ole. Kultakorut eivät ole myöskään täyttä kultaa vaan niissä on metalliseoksia mukana tuomaan kestävyyttä ja kovuutta.


Miksi säästää fyysiseen kultaan? 

Kulta on säilyttänyt parhaiten arvonsa pitkällä aikavälillä ja kriiseissä. Kulta on myös hyvin likvidi sijoitus eli siitä on helppo päästä eroon tarvittaessa! Kun omistat kullan itse fyysisessä muodossa sitä ei kukaan voi sinulta viedä kun taas jos olet sijoittanut esimerkiksi johonkin kultajohdannaiseen niin osuus voi jäädäkin saamatta kriisin hetkellä kun kaikki alkavat kotiuttaa rahojaan. Talouskriisi kolkuttelee ovella ja se tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin, olen kuullut arvioita 5-10v mutta kellään meistä ei ole kristallipalloajoten nämä ovat vain ihmisten arvioita.

Olin jokin aika sitten Varapuun rahaillassa Helsingissä ja sielä raapaistiin tätä aihetta se mikä siinä ajassa oli mahdollista. Samoin myös Robert Kiyosaki painotti ilmaiswebinaarissaan että arvometallit kulta ja hopea ovat hyviä turvasatamia. Odotan todella hänen luentoaan Wealth forumissa nyt tulevana sunnuntaina!




Itse olen aloittanut Kultasäästön viimekuussa ja siksi halusin esitellä sitä teille blogissani! Lisäksi jatkan ETF/rahasto sijoittamistani Nordnetin kautta.
Rahaillastani jossa kuulin kultaeevasta voi lukea TÄÄLTÄ.

Lisätietoa Kultasäästöstä saatte Kultaeevan sivuilta.

Seuraavaksi kerron teille Rahavalmennuksesta jonka tilasin Rahaillassa kimpassa siskojeni kanssa,
koska se myös innoitti minut tähän kultasäästämiseen!

PS: Oliko Kultaeeva sinulle ennestään tuttu? Säästätkö/sijoitatko sinä kultaan tai muihin arvometalleihin?


Mahtavaa viikkoa teille!

T: Mampsu











maanantai 26. syyskuuta 2016

Tuhlasin, häpesin ja liityin rahahaasteeseen!

Hei!

En ole ehtinytkään hetkeen kirjoittaa kun lapset sairastivat mistä syntyikin kukkaroon melkein 100e lovi. Ei lääkäreistä tai lääkkeistä vaan ihan ruokakaupasta ja apteekista, piti saada ostaa kaikkea lohturuokaa itselleen että jaksaa sitä kotona kykkimistä, väsyneitä kiukkusia lapsia ja omia entistäkin katkonaisempia yöunia.

Selviytymispakettiin kuului tietenkin Filmtownista yli kilo irtokarkkia! Kalliimmalla ei vissii mistää saakaa karkkia kun sieltä 1,29e 100g! Aamukahvin kanssa pullaa ja tuoretta leipää herkkuleikkeillä, kananmunalla, kermajuustolla ja kurkulla. Ja mitä kaikkea herkkua nyt ostinkaan...

Apteekista ostin merivesisuihketta Pikkukakkosen nenän aukaisuun 13e ja maitohappobacteereja 19e ja sitten meille muille nenäsumun. apteekkiinkin kolisi siis ropoja 35e.

Lapset sairastaa ja äiti tuhlaa. Kuvassa yhden päivän saavutus ja lapset sairastivat 5pvä.


Eka erityinen

Kirjoittelinkin kesällä että hain Kelasta Eka erityiselle puhe- ja toimintaterapiaa ja vammaistukea. Saimme päätöksenä jo kesällä että saamme vammaistukea miniminä n.90e/kk ja kuntoutus päätös oli 30 krt toiminta- ja 40krt puheterapiaa! No olin onneni kukkuloilla asiasta kunnes aloin soittelemaan terapeutteja läpi ja kävi hyvin äkkiä selväksi että kellään ei ole aikaa ja uusia ei oteta vaan he purkavat yhteistuumin lastenneurologian puheterapeutin pitämää puheterapiajonoa missä mekin kyllä olemme mutta edellä on viel toistakymmentä lasta. Jonotusperiaate oli toimintaterapiaankin.

No soittelin kuitenkin läpi ja olin nähnyt Toimintaterapeutin mainoksen päiväkodin viereisessä rakennuksessa ja kuin taikaiskusta sielä oli vapaata ja pääsemme aloittamaan heti kun maksusitoumus saapuu kelasta terapeutille!
Puheterapeuttia ei sitten omasta läänistä löytynyt kauempaakaan ja soitin kelaan että saanko etsiä naapurikunnasta, saan kuulemma tässä tapauksessa kun terapialla on kiire ja jonoa on aivan mahdottomasti. Tänään löysin ehkä terapeutin ja varasin hänelle ajan ja katsotaan ehtiikö hän ottaa pidempiaikasen asiakkaan.

Puheterapeutti työskentelisi 65km päässä meiltä kotoa ja viikottaista ajamistahan se sinne olisi joten näen jo miten kaikki rahani menevät bensatankkiin. Toisaalta Kelan terapiapäätös vanhenee toukokuussa 2017 ja voi olla että emme vielä silloinkaan ole päässeet terapiaan tai ehkä muutamia käyntejä. Joten mielummin satsaan että lapsi pääsee terapiaan ja ehdimme vielä keväällä tutkia onko tätä mahdollista edes korjata terapialla vai onko jotain muuta.

Eli suunnitelma on että otan terapeutin jolla on meille ekana aikaa ja murehdin tätä finanssipuolta sitten.



Miten kompensoisin terapian tuomia lisäkuluja?


Tänään sitten mietin että himputti ilman laskintakin tiedän että nyt menee kyllä talous vinhaa kyytiä väärään suuntaan.
Surffailin siinä facebookissa ja huomasin Tiia Konttisen "ilmainen 7 päivän rahahaaste" julkaisun, liityin haasteeseen jättämällä sähköpostiosoitteeni ja sainkin ekan sähköpostiviestini jossa kerrottiin että huomenna tulee eka tehtäväsähköpostini ja tehtävän suorittamiseen menee keskimäärin 10-30min per päivä.
Olen huono säästämään ja opettelen sitä kokoajan joten tämä tuli kun tilauksesta!


Mutta viikko on alkanut kaikinpuolin hyvin koska terapeutit alkavat löytyä! Lapset ovat terveitä ja en itsekään ole hermoraunio! Tiian valmennus helpottaa kun luen vaan aamulla ohjeet ja toimin mitä neuvotaan, osa voi olla tuttua mutta aina oppii jotain uutta mutta parasta että joku kertoo mitä pitää tehdä!

Jos joku haluaa kanssa liittyä ilmaiseen rahahaasteeseen sen voi tehdä TÄSTÄ!


Kertoilen sitten toki miten itselleni kävi haasteen kanssa ja kuulumisia matkan varrella. Tuhlailukin pitää lopettaa kun sisko alkaa keräämään kuittejani ja tekee minulle kuluraportin enkä kehtaa viedä sille samanlaisia kuitteja kun viime viikkoiset.

Tästä se uusi mahtava ja säästäväinen viikko starttaa!

T: Mampsu

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Ilmainen webinaari Robert Kiyosakilta!!!

Hei!

Huomasin että Rober Kiyosaki pitää huomenna 22.9 ilmaisen Webinaarin
"Where are we and where we are heading" jossa hän kertoo mietteitään tulevaisuudesta. Aihetta sivuttiin jo käymässäni Varapuun rahavalmennuksessa että kun talousromahdus aikanaan tulee niin pitää olla osannut pelata korttinsa oikein että on oikealla puolella pöytää missä kenties jopa tehdään rahaa muiden menettäessä sitä.

Kukaan meistä ei voi varmasti sanoa mitä tapahtuu mutta kokeneempien ja asiaan enempi perehtyneien mielipiteitä on mielestäni mielenkiintoista kuulla!

Jos mietit kuka Kiyosaki on olen kirjoittanut hänestä aikaisemminkin ja jutut löydät TÄÄLTÄ!

Pääset ilmottautumaan Kiyosakin webinaariin TÄSTÄ! (linkki vie sinut sivulle jossa voit ilmottautua, linkin painaminen ei vielä ole ilmottautuminen)

Robert Kiyosakin ilmainen Webinaari! Kännykkä kuva Varapuun Facebook seinältä.


Tämä on hyvää alku lämmittelyä lähestyvää Wealt Forumia varten! Odotan niin innoissani!

Tilaisuus on loppuunmyyty mutta jos haluat osallistua niin tilaisuuteen on tullut myös osallistumismahdollisuus netin kautta tarjoushintaan 47e (norm 97e) Tarjous ei ole enää kauan voimassa joten käykääs kurkkaamassa että kiinnostaisi esim perhe, ystävä tai työporukalla osallistua!

https://inners.leadpages.co/wealth-forum-finland-2016/

Linkistä pääset Wealt forumin virallisille sivuille jossa näkyy webinaarin hinnasto ja tapahtumasta lisää infoa! Itsehän olen menossa päikan päälle siskoni kanssa ja emme malta odottaa tätä!



Ihanaa kun voin jakaa näitä itseäni kiinnostavia ja insiroivia juttuja täällä muille!


Huomenna siskojen kanssa olemme eväiden kanssa kuuntelemassa Kiyosakin webinaaria ja perään Varapuun perustajan Mikko Sjögrenin webinaari jonka aiheena on:
 "Mitä todellinen vauraus on ja miten se saavutetaan? Mitkä yksinkertaiset päivittäiset tavat erottavat vaurastuvat ihmiset muista?" johon voit ilmottautua Varapuun Facebook sivujen kautta!


Webinaari täyteistä huomista teille!! ;)

T: Mampsu