Wealht Forum on nyt koettu ja oli kyllä huikeaa!
En ole koskaan aikaisemmin käynyt vastaavassa joten tämä oli täysin uusi elämys! Tilaisuus oli mielestäni kyllä maksamani lipun arvoinen ja kerron teille nyt eri puhujista aina yksitellen ja aloitan ensimmäisestä, Janet Attwoodista!
Janet Attwood - Passion test
Janet on kehittänyt testin jolla löydetään ihmisen intohimo. Tämä voi monesta kuulostaa omituiselle että mihin tälläisiä tarvitaan mutta uskokaa tai älkää on paljon sellaisia ihmisiä jotka eivät tiedä omaa intohimoaan.
Ihmiset juuttuvat arkeen ja unohtavat siinä kiireessä mitä haluavat. Harjoittelimme testin tekemistä ja Janet neuvoi että se pitää tehdä mielellään 5-6 kertaa tai niin kauan että tulokset eivät enää muutu. Itse testissä ei mene kun 15-20min paitsi ehkä ekalla kerralla kun kaikki on uutta.
Janet puhui myös intohimon tärkeydestä ja eläviä esimerkkejä siitä mitä se tekee ihmisellekun ei ole löytänyt intohimoaan.
Hän kertoi eräästä japanilaisesta ystävästään jonka joka sai lapsena isältään selkään joka päivä. Lapsi kuitenkin löysi itselleen iloa kameran edessä olemisesta ja esiintymisestä ja pääsi töihinkin alalle lapsena mutta eräänä päivänä isä hermostui toden teolla ja löi tätä kasvoihin ja siitä jäi niin pahat jäljet että hän ei voinut enää esiintyä.
Epätoivo oli suurta ja lopulta hän ajatteli että rahalla hän tulee onnelliseksi ja hän loi itselleen suuren omaisuuden mutta ei ollut vieläkään onnellinen. Sitten hän ajatteli että menestyneet ja suuria saavuttaneet ihmisethän ovat aina onnellisia ja niin hän rupesi havittelemaan menestystä(en muista missä hän menestyi). Mutta kun sekään ei tuonut onnea ja hän pysähtyi ja alkoi miettiä elämäänsä hän tajusi että hänen todellinen intohimonsa on auttaa muita lapsena väkivaltaa kokeneita. Hän löysi elämälleen tarkoituksen ja onnistui muuntaman hänen elämänsä kamalimman asian valtavaksi eteenpäin ajamaksi voimaksi joka oli mainetta ja rahaa arvokkaampaa!
Näin tein Passion testin:
Huom: Seminaarissa aikamme oli rajallinen tähän ja jos haluat käydä Passion testin kunnolla suosittelen käymään Passion test Workshopissa missä on koulutettu valmentaja.
Janet pyysi meitä listaamaan 10minuutin aikana 10 eri asiaa jotka tekevät meidät onnelliseksi, lyhyillä ytimekkäillä lauseilla joissa on mukana tunne-sanoja.
esimerkiksi: "Minulla on enemmän aikaa rakkaille ystävilleni" "Olen menestynyt, pidetty ja innostava esimies"
Asioiden tulee olla eri elämän osa alueilta kuten ura, rakkaus, terveys, raha, perhe, vapaa-aika, jne...
1) Kun elämäni on ihanteellisinta:
luettele 10 ensimmäisena mieleen tulevaa asiaa ja älä lue pidemmälle ennenkuin olet tehnyt tämän jos haluat tehdä testin kunnolla!
(Huom! aikaa max: 10min)
Jos kohdista 1 ja 2 valitset 1 vertaat sitä seuraavaksi 3, eli 1 vai 3?
Ja taas jos 1 voittaa jatkat sen vertaamista muihin listalla ja jos joku muu menee listan edetessä tärkeämmäksi jatkat loppu listan sen uuden tärkeimmän vertaamista listan loppuun.
Se mikä on viimeisen kohdalla tärkeintä on sinun Tärkein intohimosi.
Nytkun yksi on poistunut listaltasi ja tiedät sen olevan tärkein jatkat listaan jääneiden kanssa ja vertailet ne taas keskenään kunnes tulet listan loppuun ja jatkat tätä niin kauan että kaikki on käyty läpi ja tärkeysjärjestys on syntynyt!
Janet sanoi että ihmisen kannattaa mahdollisuuksien mukaan panostaa noin 5 aiheeseen kerrallaan tai jos tuntuu hempommalle panostat vaikka vaan top3. kaikkia ei ole tarkoitus ole alkaa kehittää vaan karsia sieltä oikeasti merkityksellinen ja alkaa kehittämään sitä!
Testi kannattaa tehdä kuulemma noin 5 kertaa tai niin kauan että järjestys ei enää heittele tai lista pysyy samana. Ekalla kerralla ei ehkä osaa laittaa listaan kaikkea kuten jos katsoit listaani unohdin sieltä mieheni, äitiyden, kodin, uran jne kokonaan! Mutta se ei haittaa koska tätä niinkuin mitä tahansa muutakin pitää harjoitella ja herätellä itseään miettimään näitä asioita. Ja eihän kaikki tunnu aina samalle muutenkaan, jos on huono päivä jollain osa alueella se vaikuttaa varmasti testiinkin koska tuntee erilailla.
Mutta tämä oli minulle todella vaikeaa ja meinaan yrittää nyt tehdä testin itselleni viikottain!
Teimme testin pareittain eli voit myös tehdä tämän esim kumppani tai ystäviesi kanssa. Kun 10 kohtaa on kirjoitettu vaihdatte listoja ja luette toiselle kohtia ja pyydätte häntä valitsemaan tärkeämmän. Tässä oppii hyvin tuntemaan toista ja saa keskustelua aikaan! Kokeilkaa!
Jos haluat tehdä Passion testin koulutetun ohjaajan kanssa sekin on mahdollista, erilaisia workshoppeja järjestetään ympäri suomea ja niitä voi seurata Uskalla innostua sivuilta.
Lisätietoa testistä löytyy myös TÄÄLTÄ!
Kerron lisää Wealt forumissa opittuja juttuja seuraavissa kirjoituksissani! Kokeilkaa testiä ja kertokaa sitten minullekin miten meni!
Ihanaa viikkoa teille!
Mampsu
Kiitos vinkistä! Vaikuttaa siltä, että olet oivaltanut jotain :) Oman intohimon löytäminen olisi tärkeää, mutta työtähän se vaatii. ITsellä vähän huono tapa odottaa ikään kuin taivaalta tippuvaksi "ihania asioita" :)
VastaaPoistaTuola tilaisuudessa se oli ihana katsoa niitä puhujia koska ei niiden tarvitsisi tehdä sitä mitä tekevät... mutta jokaisella on palava intohimo työhönsä ja se näkyy! Ei voi kun ihailla<3 Tää on kyl sellanen minkä helposti elämän sirkuksessa sivuuttaa vaikka se on todella tärkeää ja intohimothan muuttuvat matkan varrella.. jos intohimolla on tehnyt vaikka jotakin työtä niin jonain aamuna huomaa että ei kyl jaksais ollenkaan, ei ole intohimoa. Ja se miten paljon se että on intohimoa vaikuttaa lopputulokseen oli aivan valtava.. ei voi menestyä jos ei ole intohimoa siihen mitä tekee... =) tätä kannattaa kyllä miettiä jo senkin takia että elämästä tulee niin paljon parempaa=) Toivottavasti tästä on apua muillekin =)
PoistaKiitos kirjoituksesta! Oli hausta päästä strukturoidusti miettimään näitä asioista. Itsekin olin mukana tapahtumassa ja tämä testi oli mielenkiintoinen. Tosin olin vihdoin (monien vuosien pohdiskelun jälken) löytänyt oman intohimoni loppukesästä ja se on vahvistunut entisestään. Tällä tavalla se ehkä löytyy hieman nopeammin kuin omalta kohdaltani. Jään odottelemaan yhteenvetoja muistakin puhujista ;)
VastaaPoistaKiitos kommentista! pakko sanoa alkuun jo heti että sinulla on kiva blogi itselläsi! Mietin juuri että pitää ottaa se tallenne seminaarista varmaan silmien alle vielä ja kerrata!
Poista