Lapsiperheen rahat, missä?

Lapsiperheen rahat, missä?
Lapsiperheen rahat, missä?

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Reissussa rähjääntyy ja koti-ikävää podetaan

Reissussa ollaan oltu nyt viikko, olemme miehen kotona ja itse huomaan alkavani kaipaamaan jo hieman kotiin... tai ainakin omaa tietokonettani! Siksi kirjoittelenkin nyt hieman lähinnä oman mielenterveyteni takia että saisin itselleni tuttua arkirutiinia tähän reissuelämään.

Mukavaa täällä on kyllä, olen katsonut salaisuus elokuvan ja kaikkia Secret sarjan kirjat. Olen niin innostunut rakentamaan elämääni ja jotenkin turhaudun kun en pääse kotiin vaikka ei se koti minua auta nyt tässä asiassa eteenpäin. 


Reissurähjä

Tänää ajattelin olemalla toimelias saan asiaan apua ja kävin pitkällä lenkillä Pikku kakkosen kanssa ja päätin viettää laatuaikaa Eka erityisen kanssa viemällä hänet Hop Loppiin. No lapsi nukahti matkalla autoon ja minä maalainen kun ajelen isossa cityssä jota rakennetaan kokoajan niin ajoin tietenkin itseni umpikujaan matkalla. Samassa kun aloin etsimään uutta reittiä Hoplopille lapsi heräsi ja sai jonkin sortin kauhukohtauksen ja päätin että se meidän puistokeikka taisi olla tässä.

Suunnitelma B oli että haemme elokuvan ja katsoin puhelimella netistä lähimmän Makuunin ja reitin.. kaikkien ympyrä ajelujen ja harhailujen jälkeen huomasin että liike on muuttanut ja lapsi alkoi ulvoa takapenkillä kun pistetty sika että haluaa papalle...nooh ei muuta kun pappalan osoite navigaattoriin ja matkaan... Rauha säilyi jotakuinkin puoleen väliin kun lapsi alkoi vollottaa kun ei saa elokuvaa ja siinä kohtaa totesin että heitän kersan kamoineen pappalan ovesta sisään ja lähden uudelle lenkille metsäpoluille ja saavun ehkä illalla takaisin. Kummankin onneksi kuitenkin onnistuin selittämään lapselle miksi tämä nyt meni niinkuin meni.

Ollut jonkin sortin haaste harjoitella Secret sarjan painottamaa kiitollisuutta ja henkisyyttä kun mukuloilla alkaa olemaan joka päivä potenssissa kasvava reissurähjä. Meinaan kyllä ottaa tästä strutsin sulan hattuuni. Kun Herra Hämäläinen saa pyörittää arkea ollessani esim Wealth forumissa en meinaa kuunnella valitusta yhdestä päivästä kun olen mahdollistanut kokonaisen viikon täällä kesällä.

Mutta hyviä puolia: olen saanut lukea, tavata sukulaisia, maiseman vaihdos, lapset ovat iloisia sukulaistensa läsnäolosta, sain nähdä myös omaa isääni mikä oli mukavaa, pappa on vahtinut eka erityistä aamuisin niin olen saanut nukkua pidempään pikkukakkosen kanssa.

Opetus: Ensikerralla kun reissu kestää yli 3pvä ota tietokoneesi mukaan! 


Kela

Kela oli maksanut vammaistuen minimin joten emme saaneet korotettua vammaistukea mutta ei haittaa! Tuesta olen enemmänkuin huojentunut! Kuntoutuspäätöstä varmaan saamme vielä odottaa joten jännääminen jatkuu.


Huomenna uusi reissu yritys ilmeisimmin johonkin rallimuseoon? Herra hämäläinen saa ajaa ja minä meinaan lääkitä kotiikävääni suklaalla <3 ja voisin vaikka aloittaa Secret sarjan lukemisen uudestaan, ties mikä guru miust viel kuoriutuu. 
Säästin vielä rahaakin kun en ikinä päässyt Hoploppiin tai Makuuniin saakka!

Lepposaa sunnuntaita!

T:Mampsu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti