Lapsiperheen rahat, missä?

Lapsiperheen rahat, missä?
Lapsiperheen rahat, missä?

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kirpputori päivä 3

Kirpputori projekti jatkui tänään mistä kerroin edellisessä postauksessa.

Nettiseurannan mukaan lastenvaatteiden ekana päivänä hyvin käynnistynyt myynti on tyssännyt, myyty tänään vain yksi Minions paita.

Koska kirjat ja playstation pelit oli mennyt hyvin ja hyllytilaa vapautunut ajattelin tänään viedä tavaraa. Meinasin etten jaksa kun kirpputori oli aukikin tänään vain 12-15. Mutta onneksi eka erityinen hyppi sen verran seinille että ajattelin valjastaa sen energian johonkin järkevään. 
Tavaroiden kantamiseen kirppikselle.


Mitä vietiin


  • Vein patterilla toimivat ledivalot(20lamppua) ja etsin kaapeista vanhoja pattereita että asiakas voi kokeilla että valot toimivat hintaa 1,5e, kun kuka kesällä polttaa koristevaloja.


  • Mummoni ja vaarini vanha pöytälamppu joka oli mielestäni kaunis etenkin jos olisin tuunannut sitä mutta en ehdi enkä jaksa. Tuntuu että kuolleiden perheenjäsenten tavarat täyttää tätä kämppää liikaakin. Mummo sai varmaan slaakin pilvenreunalla kun näki miten halvalla meni. Kristalleista puuttui osa ja varjostin oli kellastunut joten en viitsinyt pyytää liikaa. eli 8e




  • Lasinen iso hurrikaani, kaunis mutta ei mahdu mihinkään. Netissä kukaa ostanut edes 5e.lla kuukausien yrityksestä huolimatta, joten laitoin 5e menemään.




  • PS3 Guitarhero legend of rock 3 ja kitaraohjain. Netissä ei kyselyitä 30e ja laskin hintaa vain 5eurolla 25e. Mietin että kirpputorille liian kallis pitänee hinnoitella toisin jos kukaan ei varasta sitä sitä ennen. Ja Lisäksi veimme muita kaappeihin unohtuneita sisustustavaroita.


Jollekin kivaa tekemistä sateisille kesäpäiville PS3 Guitar hero 3 + kitaraohjain.


Saavuimme hieman etuajassa ja odottelimme muiden asiakkaiden kanssa ovien avautumista kun eräs nainen bongasi sylistämme sen lasihurrikaanin ja isovanhempieni pöytälampun. Kysyi hinnat ja halusi ostaa ne itselleen. Herra hämäläinen naureskeli että voisin aamusin ennen avaamista notkuu siel rojuineni pöytävuokran loputtua ja myydä kontista suoraan.

Kotona kellon oltua yli 15.00 menin tarkistamaan päivän myynnin niin ylihinnoittelemaani PS Guitar heroa ja muutamaa muuta kaikki sen päivän tavarat oli myyty. voittoa tähän mennessä 96,5e!

Päivän myynti 28,5e!


Herra hämäläinen jaksaa naureskella tälle kirpputoritoiminnalleni ja vaurastumisaikeelleni, "Siehän teet ekan miljoonas jo siel kirpputorilla". Ei pahan suovasti mutta hänestä on huvittava seurailla ilmeisesti tätä miten syöksähtelen projektista toiseen ja tössötän innostuneena.

Se on tullut todettua että myit tavaraa vaikka kuinka halvalla jos sitä tarvii korjata kukaan ei osta. Minulla on tuola ehjää tavaraa mikä tarvitsee hieman "meikkiä" jotta se menee edes johonkin hintaan.
Maalattavaa avainkaappia, 5-kerroksinen tarjoiluastia mistä on maalilohkeillu, laukku mistä olhahihnan lukko rikki, nahkatakkeja mistä puuttuu yksi nappi ja niin edelleen. Olen lykännyt näiden tavaroiden korjaamista mutta nyt alkaa olla pakko! Eli yöt maalaan ja ompelen ja kirjoittelen tänne tekosyynä ettei tarvitsisi ottaa neulaa ja maalipensseliä käteen.





T:Mampsu






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti